keskiviikko 6. elokuuta 2014

P*skarteluhaaste #241 - Minun viimeinen haaste

Takana on 240 haastetta ja 5 vuotta P*skarteluhaasteen DT-tiimissä ja nyt on tullut se surullinen hetki sanoa jäähyväiset DT-tiimille.  Olen ollut erittäin ylpeä siitä, että olen saanut olla P*skiksessa sen alusta lähtien ja nähnyt miten siitä on muodostunut niin tärkeä askarteluhaaste monille suomalaisille askartelijoille. Olen myös ylpeä, että olen saanut olla mukana antamassa inspiraatiota niin monille uusille askartelijoille ja nähnyt heidän puhkeavan kukkaan matkan varrella - se on ollut parasta antia haasteessa!

Viimeiset kaksi vuotta ovat olleet elämässäni ruuhkaisimpia kuin ikinä ennen ja ajoittain on tuntunutkin, että olen juuttunut johonkin vuoristorataan, josta ei pääse nousemaan pois hetkeksikään. Ajanhallinnan kanssa painiminen on tuntunut myös kuin taistelisi tuulimyllyjä vastaan ja viime talvena alkoi tuntua, että oma jaksaminen oli saavuttanut sen pisteen, jossa olin uupunut ja voimaton jatkuvasti ja inspiraatio oli hukassa alati :( Jatkuva tasapainoleminen yrittäjän ammatin luovan ja suorittavan puolen kanssa ei myöskään tilannetta helpottanut. Kaiken keskellä löysin pieneksi henkireiäkseni matkailun, sillä antoi pienen pakohetken arjen ahdistavuudesta. Tiesin kuitenkin että jossain vaiheessa sekään ei enää riittäisi omaa jaksamista pönkittämään :(

Perheen ja ystävien tukemana päätin ottaa härkää sarvista ja aloittaa eräänlaisen elämäntaparemontin, johon kuuluu erityisesti oman jaksamisen vahvistaminen. Valitettavasti osa tätä on luopua itselle tärkeistäkin asioista, jos tuntuu ettei oma jaksaminen enää riitä kaikkeen.  Niin paljon kuin siis olen rakastanutkin olla mukana P*skarteluhaasteessa kaikki nämä vuodet niin koen että jostain pitää nyt luopua, jotta jaksan olla tasapainoisesti kaikkea mitä pitääkin; äiti, vaimo, ystävä, askartelija ja yrittäjä...

Kiitos Merja ja Pammu kaikista vuosista -  olette ihan huippuja! Kiitos myös Sannalle ja Katjuskalle sekä kaikille muille ihanille DT-tiimiläisille, joiden kanssa olen vuosien aikana saanut hommia paiskoa! Paljon inspiraatiota, iloisia askarteluhetkiä ja ihania uusia haasteita teille kaikille!

Tänään siis starttaa viimeinen P*skarteluhaaste, jossa olen mukana ja sain kunnian olla haasteen suunnittelija myös samalla. Edellä kerrotun mukaisesti sopivimmalta viimeiseltä haasteaiheelta tuntui tuo matkailu - se sopii sekä kesähaasteen päätökseksi loistavasti ja symboloi myös minun matkaani kohti uusia tuulia! Tässäpä siis oma DT-työni viikon haasteeseen ja se on minialbumi Barcelonaan tehdyn perhelomamme päiväretkestä Sitgesin ihanille puuterimaisille hiekkarannoille:


Pohjana on Graphic45:n chipboard minialbumiaihio, joka muodostuu magneettikiinnitteisestä laatikko-osasta ja sisälle mahtuvasta kartonkisesta haitarialbumista. Molemmat osat olivat kraft- pintaisia, joten ensimmäiseksi maalasin sekä laatikon että sisällä valmiiksi olevan haitarialbumin lämpimän valkoisella askartelumaalilla.

Kansi on koristeltu Sitgesin rannoilta löytyneillä simpukoilla ja vaaleansinisillä raindropseilla.Pieni Bliss-riipus on Priman valikoimaa ja muut albumin paperit ja koristeet ovat Kaiserkraftin Paradiso -kokoelmasta.



Laatikko avautuu ja sisällä on rasia, jossa tilaa albumeille ja vähän muullekin kuten myöhemmistä kuvista selviää...


Tässä laatikon mukana tulleen haitarialbumin etusivu - less is more -periaatteella mentiin :)


Tässä haitari albumin toinen puoli ja perässä lähikuvia.



Toisella puolella on kansilehden lisäksi myös pari sivua kuville:



Haitarialbumin takasivulta löytyy tasku, johon kerään vielä talteen Sitgesin junaliput, kuitit ja muuta pientä lappusta ja lippusta, joita mukaan tarttui.


Laatikossa oli tilaa myös matkamuistoille ja laitoinkin hieman rannalta keräämäämme hiekkaa ja muutaman pienen simpukan Tim Holtzin pieneen lasiputeliin ja kuumaliimalla sinetöin sen kiinni.  Hiekan seuraksi laatikkoon pääsi myös Petjan rannalta mukaansa nappaama kivi ;)


Ja tilavaan laatikkoon mahtui vielä toinenkin minialbumi, jonka kasasin Paradiso -sarjan postikorttikokoisista "project life" lappusista saranarenkaalla yhteen - tässä muutama kuva poimittuna siitäkin:





Mutta ei muuta kuin oikein ihanaa kesänjatkoa teille kaikille! Aivan uskomattoman ihana kesä ollut täällä Lapissa ja laskeskelin, että on tainnut jopa kolmisenkymmentä hellepäivää olla jo tälle kesälle täällä Lapissakin ja lisäksi paljon muita lämpimiä päiviä - on tainnut Lappi olla kokonaisuudessa kerrankin se kesän lämpimin paikka Suomessa ja tänäänkin lupailee 30 astetta :D Ihanaa - nyt naatitaan kun vielä voidaan ennen kuin pitkä ja pimeä talvi taas tulee :) Aurinkoa!!!

5 kommenttia:

Sirpa kirjoitti...

Wau-aivan mieletön, tykkään!
Onnea uusielle haastelle ja ne tekee vällä kyllä terää ja hyvää koko kropalle ;)). Kokemusta on!!!!

SannaS kirjoitti...

supermahtava albumi, todella UPEA!!!! =)
ihanaista kesän jatkoa!!!

Merja kirjoitti...

Kiitos Piia näistä ihamnista yhteisistä vuosista! On ollut loistavaa, että olet ollut mukana DT hommissa!

Paula | Pammu kirjoitti...

IIIISO KIITOS Piia vuosistasi ja mahtavista DT-töistä P*skiksen parissa!

Kaisuli kirjoitti...

Wau! Kerrassaan upea matkakohde ja kuvat, mutta kaikista upein albumi mitä olen tähän mennessä nähnyt! Aivan ihana kaikkine yksityiskohtineen.
Kiitos inspiraatioista ja onnea uudelle polulle. :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...