Näytetään tekstit, joissa on tunniste skräppäys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste skräppäys. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Paris Roadbook 2015

Pieni blogitauko joulun alla ja nyt vuodenvaihteessa on tehnyt hyvää ja viimein se kadoksissa ollut bloggausinto, inspiraatio ja luovuus alkoivat taas pirskahdella esiin kun flunssakin saatiin vielä selätetyksi viime viikolla!

Yksi syy kohentuneeseen mielialaan ja inspiraation löytämiseen on varmasti joulun alla hyvien ystävien kera varaamamme reissu Pariisiin askartelutapahtumaan huhtikuussa 2015. Päätimme porukalla tehdä samoista matskuista matkalle mukaan roadbook-kansiot, jotka toimivat matkan aikana sekä matkaoppaina että matkapäiväkirjoina, joihin voi tallettaa ne kaikkein ihanimmat muistot.

Enemmän tarinaa löytyy roadbook- kansioni tekemisestä Fiskarettes-blogista TÄÄLTÄ - Fiskarettesista löytyy myös paljon loppuvuoden aikana blogitaukoni aikana tekemiäni juttuja, jotka postailen tänne blogiinkin lähiaikoina kunhan pääsen tässä vauhtiin uudelleen!

I've been taking a break from blogging as during autumn I lost the enthusiasm, the passion ja the inspiration to blog totally and had to take a break from it. Now when I have had time to rest and relax I finally felt like I want to blog my crafts again. 

One of the reasons I got my inspiration and passion back was that I booked a trip to Paris with my dear crafting friends and have now an amazing trip waiting to happen in April 2015. We got inspired to do roadbooks for the trip from Bo Bunny Misc Me - folders for the trip - here is my folder after some gesso, Distress Sprays and other mediums! Now I have something to work with that keeps me busy during the long wait for our upcoming trip :D





torstai 2. tammikuuta 2014

P*skarteluhaaste #214 - Värihaaste

Vuoden ensimmäinen P*skarteluhaaste polkaistiin käyntiin jo aamuvarhaiseen, mutta minä aloin vasta nyt käynnistyä vuoden 2014 alettua ikävästi vatsataudin merkeissä :(  Onneksi pikkuhiljaa olo alkaa kohentua ja jotain sain jo pysymään sisälläkin hetki sitten :)

Värihaasteen väreinä tällä kertaa harmaa, turkoosi ja keltainen. Nämä kesäiset värisävyt toivat minulle mieleen jotenkin rantalomat ja aurinkoiset helteet. Petja oppi viimein kunnolla uimaan viime kesänä ja tämän haasteen innoittama lähetin koko joukon kuvia teetettäväksi albumia varten, jossa pienen vesipetomme vetiset ja aurinkoiset seikkailut ovat pääosassa. Kuvia odotellessa tein siis albumiin jo kannen valmiiksi ja päällystin muutkin sivut MME:n saman sarjan papereilla:



Jätin kannen sommittelun vielä väljäksi jos vaikka kuvien saavuttua haluan jonkun pikkukuvan lisätä vielä kanteenkin - toimii kuitenkin hyvin jo tällaisenaan ja kunhan albumi on koottuna niin koristelen vielä tuon kiinnistysmekanismiosankin!


keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

P*skarteluhaaste #192 - SannaS:n haaste

P*skiksessa alkaa tänään kesähaasteiden sarja eli jokaiseen haasteeseen voikin osallistua nyt jopa kahden viikon ajan. Näin ei lomailukaan pääse niin pahasti häiritsemään jos mieli tekee mukaan ;) Ensimmäisenä oman haasteensa meille esittää DT-tiimin uusin jäsen SannaS ja hänen haasteensa on.... suihkeita!!! Itse innostuin aiheesta kovasti, sillä olen kunnolla suihkeet löytänyt juuri viime aikoina. Eli hitaasti lämpenin, mutta nyt niitä täytyy lähes joka projektissa käyttää! Minialbumit ovat myös kokonaan vieneet minut omaan maailmaansa ja siispä tässä haasteessa yhdistinkin kaksi viimeaikojen suosikkiani ja tein kannen "10 things about me" - albumiini näin alkuun :

This week we start 2 week summer challenges at P*skarteluhaaste. That means that every DT gives a challenge every 2 weeks and so you will have plenty of time to participate even on summer vacation! First challenge is by SannaS and it is to use mists! I love mists and minialbums so I decided to make a mini album cover for album about me called "10 things about me":


Ja hieman lähikuvaa vielä suihkauksista:

And closeup of the misted embellishments:




perjantai 10. toukokuuta 2013

Trollholmsund -minialbumi... viimein valmista :)

Muistatteko vielä tämän albumin, jonka aloitin viime syksynä? No nyt se on viimein valmistunut ja tässä kaikki sivut esittelyssä - nyt kun vielä saisi ne muutkin puolenkymmentä keskeneräistä albumia valmiiksi kesälomilla niin voisi aloitella uusiakin :D

Do you still remember this minialbum I started last fall? It's finally ready and here is a showcase of all the pages. Now I have the the other 5 unfinished albums on my desk waiting to be complited during summer vacation:


Jouduimme odottelemaan Trollholmsundiin saapuessamme asuntoautossa sateen lakkaamista ja aika kuluikin kivasti kahvitellen ja pienillä päivälevoilla. Ensimmäisen aukeaman kuvat on otettu heti sateen jälkeen - meri ja taivas olivat uskomattoman sinisiä ja ruoho vihreämpää kuin koskaan! Ihan huippukirkkaat värit tuli kuviinkin mutta luonnossa ne olivat jotenkin vieläkin säkenöivämmät!

When we first came to Trollholmsund it was raining hard and we had to wait in our RV for the rain to stop. Pictures on these first two pages are taken right after the rain and the colors are so vibrant. They were even more amazing in nature but I'm glad that camera recorded even most of those amazing colors on grass, sea and sky.



Pohjois-Norjan vuonojen rannat ovat täynnä ihania "rasvahäntälampaita" - tämä yksi oli jostain syystä aidattuna .... liekö ollut orpo kun oli niin kesyksi ja uteliaaksi tullut että huuteli meillekin "bäätä" minkä kerkesi - päänsäkin raukka tunki verkkoaidasta ulos kun kohdalle tulimme :D Oli ihan selkeästi tottunut ihmisiin enemmän kuin keskivertolammas ja naurettiin hetki kun se vastaili meidän puheisiin koko ajan :D

Sheeps are regular occupants on the coasts of Northern Norway. This one was extremely tamed and  pushed his/hers head trough the fence when were passing there. He was "talking" to us and sounded like he/she was calling us to stay for a while.  We then stopped and had so much fun talking to the sheep and listening while he/she "answered" to us whenever we said something :D



Pitkästi ei tarvinnut itse Trollholmsundin niemeen patikoida tuosta paikasta (polku lähti tuon ylemmässä kuvassa näkyvän talon ja kallion välistä), jonne asuntoauton jätimme, mutta sitäkin haastavampi oli polku.  Sateen jäljiltä polku oli erittäin liukas ja nousua ja laskua kukkuloiden yli. Sai tosissaan tehdä töitä että pysyi sillä luistinradalla pystössä... ja asiaa ei auttanut yhtään se, että unohdimme oman vesipullomme asuntoautolle Petjan kanssa ja mies toi juotavaa vasta perästä meille ;)

The hike to the Trollholmen peninsula wasn't very long from the parking place, but the narrow path was extremely slippery after the rain. Also the height differences and the warm sun shining on our dark raingears made it really hot... specially after me and my son Petja forgot our water bottles by the RV and had to wait for my husband to bring us something to drink ;)



Petja on kova keräilemään kiviä joka paikasta ja täällä vielä kun oli simpukoita, merisiilien kuoria ja lokkien sulkia niin poika oli ihan tohkeissaan, Ylempään sivuun liimasin jopa yhden Petjan keräämän kivenpalan. Kalkkikivi näyttää nyt vaatimattomalta, mutta sateen jäljiltä ne olivat ihanan valko-turkoosin kirjavia.

My son loves to collect stones from everywhere we go. In Trollholmsund there were also some seashells, sea urchin shells and sea gull feathers to collect as treasures. On previous page I also used one of Petja's stones as embellishment!



Albumin  ainoat journaling-osat on sijoitettu alla olevalle sivulle tageihin. Ylemmässä kerrotaan saamelaisten legenda Trollholmsundin "peikoista" ja se jatkuu myös kortin taakse - tarinan löydät täältä aiemmasta postauksestani.  Alemmassa taskussa on sitten lyhyt kertomus omasta päivästämme Trollholmisundissa.

Only journaling I made for this album is found on these tags and pockets. On the upper tag I wrote the samish legend about the "trolls" (you can read more about the legend here) and lower one has our story about the day written on the back.


Kovana kivienkerääjänä Petja oli innoissaan paikasta ja vaikea oli saada asettumaan aloilleen edes hetkeksi. Yksi potretti onnistui sentään saada napattua, mutta mies ehti karata ennen sitä jo virvelöimään... no, kaikkea ei aina voi saada kun kahden miehen kanssa joutuu häärimään ;)

Petja was so excited with all the cool stones and shells he discovered that it was hard to get him to stay still for the picture. And when I finally got him in my lap, my hubby had disappeared behind the rocks somewhere with his fishing pole ... well, I guess with 2 men in the house you can't have everything you wish ;)



Sadetta pidellessä ehti nousuvesi jo niin korkealle ettei lähisaareen kahlaaminen onnistunut enää... olin kuitenkin kuullut että tuosta kohtaa pitäisi pitkävartisilla saappailla onnistua mennä yli laskuveden ollessa alimmillaan ;)

As we had to wait for the rain to stop the tide was allready rising when we reach the end of the peninsula. However I was told by friends that there should be a place around that area where you can walk to the island with long rubber boots when the tide is low.


Jouduin tällä kertaa itse kuvaamaan itseäni, koska mies oli liikaa keskittynyt kalastamiseen ja poika kivien keräilyyn. Edestä otetut kuvat menivät kaikki ihan pieleen, mutta sentään yhden julkaisukelpoisen sivuprofiilin löysin omalle sivulleni albumissa ;)

My hubby was too busy catching (or just trying to do so) fish and my son was dazzled by all the cool stones and shells, so I had to take pics myself. However it wasn't so easy and this picture was only one that turned out okay ;)


Ja tällä sivulla pääsivät "trollitkin" viimein pääosaan ;)

And here's a page dedicated to the "trolls" ;)


Viimeisen aukeaman väliin tein tällaisen taskun, joka piilottaa sisäänsä yksinkertaisen haitarialbumin, johon liitin ne kuvat jotka eivät muille sivuille päässeet. 

Between the last two pages of the album I made a small pocket. Inside the pocket is a simple accordion album which features the rest of the pictures from Trollholmsund.


Mies kävi virveliäkin niemen kärjen kallioilta heittelemässä, mutta ei syönyt kala ja jäi päivän ateria pyytämättä... vain alamittaisia tuli, jotka päästettiin takaisin kasvamaan! Onneksi emäntä oli taikonut valmiit ateriat asuntoauton pakastimeen ennen lähtöä ja saatiin syödä hampurilaisia autolle päästyämme sitten :)

My hubby tried to catch some fish but had no luck catching us a dinner. Fishes were too small to eat so he let them back to grow ;) But he's lucky to have a wife who made dinners ready before the trip and so we enjoyed some homemade burgers heated from RV's freezer after getting back to parking place ;)


Ja tässä vielä lopuksi albumin takakansi - siihen sopi täydellisesti pikkukuva Petjasta vilkuttelemassa jäähyväisiä "peikoille"

And here's the back cover of the album. Petja waving for goodbyes to "trolls" is the perfect ending to this story.


Toivottavasti oli kivaa lueskella ja katsella kuvia yhdestä meidän viime kesän reissusta - toivottavasti yhtä kivoja reissuja tulee myös tänä kesänä tehtyä ;)

Hope you enjoyed looking and reading about one of our last summer's vacation trips - hopefully we make some good trips and memories this year also :)

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

P*skarteluhaaste #179 - Maali ja ressaus

Tällä kertaa aiheena P*skiksessa on maali ja ressaus. Minä tein kannen albumiin, jonka tulen tekemään miehestäni ja hänen työstään ja vapaa-ajan konehommista myös eli kelkkailuista jne.. Monenlaisia efektimaaleja on käytetty, mutta paperin ressaamisen sijaan ressasin Timpan vasaralla nuijien tuon chipboard pinnan jälkiä täyteen.... ihana kuluneen metallin oloinen pinta syntyi lopputuloksena:

This week's challenge at P*skarteluhaaste is to use paints and distressing. I made a cover for a minialbum that is going to be dedicated to my husband and his work and "toys" such as snowmobiles etc. I used different kind of metal effect paints.  Instead of the usual paper distressing I distressed the chipboard cover with Tim Holtz hammer tool using different hammer tips - love the worn metal effect of the chipboard now:

Tässä vielä hieman kuvia yksityiskohdista:

And some detailed pictures:





keskiviikko 9. tammikuuta 2013

P*skarteluhaaste #170 - Bingo

Taas on laitettu P*skiksessa bingohaastetta kehiin :) Mie olen pikkuhiljaa täällä väkerrelly vähän skräppäyksenkin parissa ja tässä jo taas hieman esimakua mitä on syntymässä eli  Bad Hair 90,s -albumia aloin tekemään ja se pääsi nyt DT-työksi haasteeseenkin vaikka ihan valmis ei vielä kaikilta osiltaan olekaan:

New P*skarteluhaaste challenge has been published again and this week we have a new bingo challenge going on.  I started to make minialbum called "Bad Hair 90's" and this week it's my DT project although it still needs some finishing touch:


Kuten näette niin sivuja on tosiaan minialbumissa 3 ja kahden puolen skräpättyinä eli 6 sivua kaiken kaikkiaan.  Ja aiheena on 90 - luvun alkupuoliskon hirveät hiustyylini... tosin sivutaan samalla vähän muutakin ajan muotia :D Kunhan albumi on täysin valmis (muutama journaling pitää tehdä ja yhdelle sivulle pitää vielä kuvat pienentää kun suunnitelmat muuttuivatkin matkalla) niin esittelen sen vielä yksityiskohtaisemmin täällä blogissakin.

As you can see it has 3 sheets of chipboard and total of 6 pages. All of them present some of my really bad hairstyles from early 90's  and also some 90's fashion fails are getting their share :) As soon as I finish my journalings and still adjust few photos I will make another blog post to show it more intimately ;)

Mutta tosiaan alla olevasta bingoruudukosta tulisi nyt haasteeseen valikoida se oma bingorivi ja lähteä omaa työtä sen pohjalta tekemään - askartelun iloa kaikille ;)

And here's the bingo chart of the week (sorry only in Finnish):




keskiviikko 12. syyskuuta 2012

P*skis #154 - Reseptihaaste

Uusi P*skis tulee taas viikoittain ja siispä on aika taas uuden :) Tällä kertaa on reseptihaaste ja sen mukaan työssä pitäisi löytyä 1 nauha, 2 paperia ja 3 perhosta. Minun DT-työni on minialbumin kansi, koska skräppäily ja erityisesti minialbumit ovat vieneet mukanaan viime aikoina:

New P*skis Challenge is here once again and this week we have a recipe challenge. Recipe goes 1 ribbon, 2 papers and 3 butterflies.  My DT project this week is a minialbum cover as I have been more into scrapbooking lately:


Kuten kansi kertookin minialbumi on tehty viime kesänä vietetystä ihanasta päivästä Porsanger-vuonolla Norjassa sijaitsevassa Trollholmsundissa. Saamelaisen tarinan mukaan peikot vaelsivat yli Finnmarkin tunturiylängön ja koettivat ensin tehdä porata luolan itselleen vuorille. Se ei kuitenkaan onnistunut ja siispä he yrittivät ehtiä ylittämään vuonon ennen auringonnousua. He eivät kuitenkaan ehtineet ylittää vuonoa kun aurinko jo nousi ja muutti peikkoparat kiviksi niemen kärkeen! "Peikot" olivat ihania ja päivä vierähti kivasti tässä kauniissa paikassa kalastellen, simpukoita ja kiviä keräillen sekä ihaillen upeita maisemia...

Minialbum is from our vacation trip to Northern Norways this summer. We visited Trollholmsund's "trolls" at Porsanger fjord and spend the day there fishing, collecting shells and stones and simply just enjoyed the view.  According to a samish legend the trolls were travelling over the mountains and tried to make a cave for themselves. Their weren't able to make the cave deep enough so they decided to go over the fjord before the sunrise. Unfortunately the sun rose up before they were able to make it accross and sun turned the trolls into stones on the beach.  "The trolls" were beautifull and we really enjoyed our day here!






maanantai 23. tammikuuta 2012

Skräpättyjä kastetauluja :)

Ihana pieni kummityttöni täytti eilen 2-vuotta ja synttäreillä käydessä vein samalla jo kastelahjaksi tekemäni kehyksen viimeisteltynä takaisin ;) Eli kehys on koristeltu jo pari vuotta sitten, mutta koska vanhemmat tahtoivat pitää nimen salaisuutena  viime hetkiin saakka niin nimi sekä kastepäivän valokuvan lisäsin vasta viime vuonna kehykseen. No samalla ystäväni eli kummityttöni äiti halusi myös vanhemmasta pojastaan samantapaisen kehyksen -siispä viime syksynä väkersin samantapaisen poikamaisena versiona - tässä molemmat näytille samalla:

Some scrapbook wall decor I made for  my friend  and her children . The girl is my god daughter and  the boy is her brother. Pictures are taken on their Christening day and the Christening date and first names are also included:

HUOM! Klikkaamalla kuvaa näet kuvan suurempana ;)







Synttäreillä jo kyseltiin että teenkö näitä tilauksesta kastepäivien ohella myös vaikkapa rippi tai ylioppilasaiheilla.  No nämä kun lahjaksi tein niin empä huomannut paljon materiaaleja ja käytettyä aikaa laskeskella olleskaan ;) Voin kuitenkin jo luvata että tilauksia voi tehdä kunhan ensin lasken keskimääräiset materiaalikulut ja saan hommattua lisää noita isoja syviä kehyksiä. Sen verran koukkuun kun jäin jo näihin että Petjalle jo aloinkin tällaista tekemään myös :)


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...